Kollan Kautta 35 vuotta
Esittelyssä myynnin moniosaaja, ammattilainen ja jo pitkään KollanPojilla työskennellyt Masa.
Kollan kautta 35 vuotta: Juha-Matti Saario
1. Mikä on parasta sinun työssäsi?
Jokainen päivä on erilainen. Viihdyn tässä hommassa, etenkin kesällä, kun meillä on jatkuvasti hyvä vauhti päällä. Tästä syystä pidän kesälomatkin talvella. Työyhteisössämme jokainen ymmärtää hyvää huumoria, ja se on vähän pakkokin, sillä pientä piikkiä annetaan ja sitä osataan ottaa vastaan.
2. Mieleenpainuvin muisto menneiltä vuosilta?
Pari vuotta sitten meiltä lähti reilun kolmen kilometrin edestä kestopuuta asiakkaalle, joka toimitti ne konteissa eteenpäin Portugaliin. Samalla tavalla on mennyt Japaniin niin sanottua palamatonta puuta eli palosuoja-aineella sekä likaantumista hylkivällä ja lahoamista estävällä aineelle kyllästettyä mäntyä. Löylymestari-saunaan toimittamamme kuningaspaneeli oli yksi hieno esimerkki siitä, että pystymme toimittamaan monenmoista tavaraa.
3. Miksi kannattaa kulkea Kollan kautta?
Me ratkaisemme täällä asiakkaiden haasteita. Kollasta löytyy kaikki rakentamiseen tarvittavat niin sanotut perustuotteet heti ja meillä on laajat toimittajaverkostot, joiden kautta saamme erikoisempiakin artikkeleita nopealla aikataululla. Toimitamme toisinaan sellaistakin tavaraa, mikä ei suoranaisesti liity rakentamiseen. Toimitusvarmuutemme on erittäin korkealla tasolla.
Tutustu palveluihimme ja kulje Kollan kautta: www.kollanpojat.fi