Aki Parviainen: ”Puuta, maalia ja paljon muuta yhdellä kertaa.”
Aki Parviainen on palvellut KollanPoikien asiakkaita jo kolmen vuoden ajan. Elettiin loppusyksyä 2015, kun Akin huomasi mielenkiintoisen työhakuilmoituksen.
– Olin työskennellyt alalla jo aiemmin, kun näin, että Kollaan haetaan varastomiestä. Pari päivää hakemuksen lähettämisen jälkeen tuli Annilta kutsu tulla työhaastatteluun. Sen haastattelun aikana Anni kysyi, että kiinnostaisiko minua myyjän paikka, sillä myös sellainen olisi auki, Aki taustoittaa.
Mies tarttui tilaisuuteen. Nykyään Akin työnkuvaan kuuluu monenlaista hommaa. Asiakkaita palvellaan myymälässä, mutta toisinaan suunnataan myös asiakkaan luokse.
– Myyn ja tilaan tavaraa, hyllytän ja pidän myymälän järjestyksessä. Joskus käydään asiakkaan luona mittaamassa esimerkiksi ikkuna- ja oviaukkoja, jotta löydetään heille sopivaa tavaraa. Työnkuva on siis erittäin laaja, eikä yksikään päivä ole samanlainen.
Kuten slogan ”Puut ja pali muut” kertoo, KollanPojat tarjoaa tavaraa moneen lähtöön. Palvelu on asia, joka kerää asiakkailta kiitosta.
– Jos asiakas tarvitsee apua esimerkiksi mainitsemieni mittaustöiden kanssa, niin meiltä lähtee asentaja apuun. Kävimme juuri mittaamassa Harjavallassa erään taloyhtiön oviaukot, jotta he saavat yhdellä kertaa oikeanlaiset ovet.
Maalit, pensselit ja muut rensselit
KollanPojilta löytyy myös maaleja moneen lähtöön. Ammattitaitoinen henkilökunta antaa vinkit viimeisen päälle ja sävyttää tuotteet valmiiksi.
– Ulkomaaleista meiltä löytyy erikoisuudet, kuten Virtasen neljän öljyn maalit. Niitä haetaan meiltä paljon pidemmänkin matkan päästä, sillä kyseistä tavaraa ei löydy ihan joka paikasta. Kyseessä on hengittävä maali, joka pitää puun terveenä, Aki tarkentaa.
"Yllätytään positiivisesti, että hoituu tämäkin puoli tässä samalla reissulla."
– Meiltä löytyy myös Tikkurilan Vinhat ja sisämaaleista meiltä löytyy Colorian ja Tikkurilan maaleja. Samoin löytyy myös erilaisia sauna- ja öljyvahoja.
Se, että Kollasta löytyy myös maaleja, helpottaa huomattavasti asiakkaan arkea. Kun käytännössä kaikki löytyy saman katon alta, säästyy enemmän aikaa itse työn alla olevaan projektiin.
– Toisinaan tähän tulee joku joka yllättyy siitä, että meiltä saa maaleja. Ensin haetaan puutavaraa ja kun tullaan myymälän puolelle, yllätytään positiivisesti, että hoituu tämäkin puoli tässä samalla reissulla.
Laajennuksella lisätilaa ja selkeyttä
Aki tapaa päivittäin paljon erilaisia ihmisiä, joilla jokaisella on omanlaiset tarpeensa. Toinen tarvitsee puutavaraa, toinen maalia, kolmas kiuasta ja niin edelleen.
– Asiakkaat tekevät tästä työstä mielekkään. He ja heidän tarpeensa ovat iso syy sille, että päivät poikkeavat toisistaan. Meillä on hyvä porukka palvelemassa ihmisiä, ja joka aamu on mukava suunnata töihin, Aki sanoo.
– Meillä on niin yritys- kuin yksityispuolellakin paljon vakioasiakkaita, jotka luottavat meidän osaamiseemme, valikoimiimme ja palveluihimme. Pitkät yhteiset historiat takaavat jouhevan yhteistyön, mutta yhtä jouhevasti me palvelemme myös kaikki uudet asiakkaat.
"Asiakkaat tekevät tästä työstä mielekkään. Joka aamu on mukava suunnata töihin."
KollanPojissa on parhaillaan menossa laajennus, joka tuo myymälään 120 ja pukuhuoneisiin 30 neliötä lisätilaa. Viimeistelytöitä vaille valmiit tilat vievät asiakaspalvelua jälleen uusia askeleita eteenpäin.
– Saamme tähän hyvin lisätilaa, mikä mahdollistaa sen, että tavarat ovat entistä paremmin esillä. Lisäksi saamme enemmän tavaraa esille, esimerkiksi listat saadaan tulevaisuudessa hyvin näkyville tähän myymälään.
Vapaa-ajalla lasten ehdoilla
Eurajoella asuva Aki viihtyy vapaa-ajallaan lapsiperhearjen askareissa. Myös urheilu kuuluu vahvasti miehen harrastuksiin.
– Pesäpallo on nyt jäänyt, kun on tullut lapsia, mutta salibandya tulee edelleen pelailtua SB Atomin riveissä 3.divisioonassa. Sitä on tullut harrastettua ihan polvenkorkuisesta lähtien. Kyse on kaveriporukasta, jossa pelataan aina enemmän ja vähemmän tosissaan, Aki kertoo.
– Sekin touhu tosin vie oman aikansa, joten katsotaan kauanko siinä menossa ehtii enää olemaan aktiivisesti mukana, kun avovaimokin palaa työelämään.
Kuten kyseiseen elämäntilanteeseen kuuluu, mennään Parviaisen perheessä lasten ehdoilla.
– Paljon tulee touhuttua lasten kanssa. He ovat vielä niin pieniä, että vauhtia ja monenmoista menoa riittää, Aki naurahtaa.