Ekologista kestävyyttä – säästöä lämmityskustannuksissa

Huntonin alapohja- ja aluskatelevyissä on pontit. Tällöin asennustyö käy kätevästi ja suojasta tulee tiivis.

KollanPoikien varastossa pakataan isoja levyjä peräkärryyn. Asiakkaalla on alkamassa laaja omakotitalon saneerausprojekti. Eristeiksi ja suojalevyiksi valikoitui Huntonin puukuituiset tuotteet, kuten monella muullakin tämän päivän rakentajalla.

– Huntonin suosio selittyy osittain sillä, että kyseessä on ekologinen vaihtoehto. Puukuituiset rakennusmateriaalit ovat ympäristöystävällisiä. Ihmisten tietoisuus ilmastoasioihin nostaa koko ajan päätään, ja se näkyy myös meillä, Antti Leinonen KollanPojista kertoo.

Huntonin tuoteperheen vahvuus ei ole ainoastaan ekologisuus, sillä luonnollisilla raaka-aineilla saadaan rakennettua luonnon kanssa saumattomasti yhteen toimivia rakenteita.

– Meillä on yli 50 vuoden kokemus esimerkiksi bitumikyllästeisestä tuulensuojalevystä. Norjassa sijaitsevilla tehtailla raaka-aineena on puun hake, joka hierretään joko eristeeksi tai levymateriaaliksi, Hunton Oy:n myyntipäällikkö Aki Ketonen taustoittaa.

Laaja tuotevalikoima ja rakennekokonaisuudet kertovat paljon myös jälleenmyyjälle.

– Nämä tuotteet on todettu toimiviksi Norjassa Jäämeren rannalla ääriolosuhteissa. Jos ne toimivat siellä, ovat ne omiaan myös suomalaiseen ilmastoon, Leinonen huomauttaa.

Luonnollisilla raaka-aineilla saadaan rakennettua luonnon kanssa saumattomasti yhteen toimivia rakenteita.

Luonnollisuus terveen rakenteen takeena

Huntonin puhdas puukuitueriste on omaa luokkaansa materiaalin hengittävyydessä. Tuote toimii rakennuksessa aivan kuten metsässä olevat puut.

– Eriste sitoo ja luovuttaa kosteutta automaattisesti. Jos ilmankosteus on ulkona suuri, eriste osaa olla samassa kosteustasossa ja kun ilmankosteus sitten kuivuu, eriste kuivaa itsensä, Ketonen kertoo.

Bitumikyllästeisillä tuulensuojalevyillä saadaan pidettyä viima ja ilmanpaineen vaihtelut poissa rakenteista. Puukuituinen tuote toimii samalla myös lämmönsuojana ja eristeenä.

– Tuulensuojalevyillämme rakenteesta tulee mahdollisimman ilmatiivis, mutta samaan aikaan myös hengittävä. Tällöin rakennus on eristyskyvyltään tehokas ja vedoton, Ketonen jatkaa.

Tuotteet on todettu toimiviksi Norjassa ääriolosuhteissa, joten ne ovat omiaan myös suomalaiseen ilmastoon, Leinonen muistuttaa.

Etenkin mökkirakentaminen on Rauman seudulla runsasta. Huntonin tuotteilla saadaan aikaan myös taloudellista säästöä.

– Mökkirakentamisessa tulee huomioida tarkasti rakenteen hengittävyys. Näillä tuotteilla rakenteita ei suojata muoveilla, vaan niiden annetaan hengittää vapaasti, Leinonen sanoo.

– Huntonin tuulensuoja-, alapohja- ja aluskatelevyillä sekä Nativo-eristeellä varustettu mökki voidaan jättää talven ajaksi ilman lämmitystä. Luonnontuotteilla saavutetaan siis myös taloudellista säästöä.

Käyttäjätyytyväisyydestä kertoo se, että käytännössä jokainen Huntonin tuotteita valinnut, valitsee samat tuotteet myös uudestaan.

– Sisäilmaan tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Olemme ison osan ajastamme sisätiloissa, ja huono sisäilma vaikuttaa suoraan terveyteemme. Näillä tuotteilla ongelmia ei tule, Leinonen toteaa.

Huntonin tuulensuoja-, alapohja- ja aluskatelevyillä sekä Nativo-eristeellä varustettu mökki voidaan jättää talven ajaksi ilman lämmitystä.

Materiaali kaikentasoisille kädentaitajille

Puukuitutuotteet sopivat yhtä lailla ammattilaisen ja kotirakentajan työstettäväksi. Myös valmistaloja tarjoavat tehtaat hyödyntävät Huntonin ekologisia vaihtoehtoja.

– Esimerkiksi eristettämme on todella helppo käsitellä. Tuote ei pölise ja sitä on helppo leikata, mutta se on samalla myös jämäkkää tavaraa, Ketonen kertoo.

– Sama koskee levyjä, jotka ovat kevyitä ja helposti asennettavia, mutta jämäköitä. Alapohja- ja aluskatelevyissä on pontit. Tällöin asennustyö käy kätevästi ja suojasta tulee tiivis, Leinonen lisää.

KollanPojat ja Hunton ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia.

– Antti ottaa rohkeasti valikoimiinsa uutta, ja hän näkee vaivaa tutustuessaan tuotteiden ominaisuuksiin. Näin hänen on helpompi tarjota niitä omille asiakkailleen, Ketonen kiittelee.

Leinonen on asentanut Huntonin aluskatelevyt KollanPoikien myymälän laajennusosaan ja omaan kotitaloonsa.

– Hukkapaloja näistä tuotteista ei juurikaan tule, ja esimerkiksi aluskatelevy vaimentaa peltikattoon osuvaa sateen ropinaa. Oman kokemuksen kautta on helpompi kertoa asiakkaille tuotteiden vahvuuksista, Leinonen muistuttaa.

Tutustu Huntonin tuotteisiin osoitteessa www.hunton.fi