Kollan kautta 35 vuotta: Synergiaetuja samalta tontilta
Mauri Ruohonen tuntee Kollan kulmat kuin omat taskunsa. Kaluste-Ruohosen toimitusjohtajan kotipaikka on vain kivenheiton päässä Rakentajantiestä. Tarkemmin ottaen metsän takana, jonka polkua pitkin hän talsi noin 13-14-vuotiaana miehenalkuna kyselemään kesätöitä KollanPoikien, silloisen Rauman Kone- ja Rakennustarvike Oy:n yrittäjiltä Risto ja Reijo Tervassalolta.
– En muista itse tätä kovinkaan tarkkaan, mutta näin minulle on kerrottu. Olin siihen ikään mennessä jo tottunut touhuamaan monenlaista ja olemaan isäni mukana rakennustyömailla. Hinku työntekoon oli kova, mutta jostain kumman syystä ei silloin poikaa otettu jalkoihin pyörimään, Ruohonen naurahtaa leikkisästi.
Hänen isänsä Hannu perusti vuonna 1985 oman rakennusyrityksensä, joka tänä päivänä tunnetaan Kaluste-Ruohonen Oy:nä. Yhteistyö lähti käyntiin heti alkuvuodesta 1986, jolloin Tervasalot perustivat oman yrityksensä.
– Siitä päivästä lähtien olemme tehneet tiivistä yhteistyötä ja KollanPojat on tänäkin päivänä rakennustarvikkeiden hankinnoissa meidän ykköspaikkamme. Eihän hyvää kannata vaihtaa.
Laadukkaisiin keittiökalusteisiin erikoistuneen Kaluste-Ruohosen verstas sijaitsee edelleen Ruohosten kotipaikalla ja myymälä Rakentajantiellä KollanPoikien kanssa samalla tontilla.
– Elettiin marras-joulukuuta vuonna 2007, kun sovimme Tervasalojen kanssa, että avaan vuokralaisena tähän myymälän. Olin jo aloittanut rakennustyöt, kun veljekset ilmoittivat myyneensä yrityksensä ja näin ollen myös vuokranantaja tulee vaihtumaan, Ruohonen muistelee.
– Olin päässyt kiinteistön kanssa hyvään vauhtiin ja ensimmäinen ajatus oli, että voi nyt hemmetti. Selvisin kuitenkin säikähdyksellä, sillä seuraavaksi he kertoivat, että aiemmin heidän työntekijänään ollut Leinosen Antti ottaa vetovastuun. Tunsimme Antin kanssa toisemme hyvin jo entuudestaan, joten yhteistyötä oli helppo jatkaa.
Toisiaan täydentävät palvelut
Kaluste-Ruohonen valmistaa keittiökalusteiden lisäksi myös komeroita, liukuovikaapistoja, WC-kalusteita sekä myymälä- ja erikoiskalusteita. Toimiminen samalla tontilla monipuolisen rakennustarvikeliikkeen kanssa tuo paljon synergiaetuja – niin Ruohoselle kuin KollanPojille, mutta ennen kaikkea asiakkaille.
– Teemme yhteistyötä molempiin suuntiin ja samat asiakkaat saattavat käydä sekä heillä että meillä. Täydennämme hyvällä tavalla toisiamme. Kun teemme esimerkiksi kokonaisremontteja, haemme materiaalit helposti tuosta naapurista, Ruohonen sanoo.
– Jos minulla ei ole tarjota asiakkaan tarvitsemaa tuotetta ja tiedän tuotteen löytyvän naapurista, ohjaan asiakkaat parinkymmenen metrin päähän KollanPoikien myymälään. He taas eivät toimita juurikaan kalustepuolen erikoislevyjä tai tee niiden viimeistelytöitä, joten sellaisten tarvitsijat ohjataan sieltä tähän meille.
Ruohonen on tehnyt kalusteita jo 26 vuoden ajan. Hän nostaa Kaluste-Ruohosen vahvuuksiksi laadun ja vahvan ammattitaidon sekä paikallisuuden. Osaajat tuntevat kentän, toiminnan ja tuotteet.
– Meillä on todella osaava porukka. Vaihtuvuus on ollut lähes olematonta, sillä kolmesta työntekijöitämme kaksi on ollut talossa noin 15-20 vuotta. Lisäksi kolmas polvi Ruohosia on mukana työntekijänä, sillä poikani aloitti asentajana tämän vuoden helmikuussa.
– Tekemisemme on ollut muutenkin pysyvää ja olemme pysyneet maailman muutoksissa mukana. Meidän alamme vaatii pitkäjänteistä tekemistä, eikä tässä ole oikoteitä onneen. Asiat opitaan tekemällä ja kokemuksen kautta.
Kuten mainittua, otettiin Kaluste-Ruohosen ensiaskeleet 36 vuotta sitten. Minkälaisia syntymäpäiväterveisiä vuoden vuokranantajaansa vanhempi toimija haluaa lähettää?
– KollanPojilla on hyvä ja osaava henkilökunta, laajat valikoimat ja palvelutaso on kaikilla osa-alueilla erittäin korkealla. Luotettavan kumppanin kanssa on ollut ja tulee varmasti olemaan myös tulevaisuudessa mukava työskennellä. Onnea hienosta saavutuksesta. Jatkakaa samaan asiakaslähtöiseen ja vahvasti paikalliseen, persoonalliseen tyyliin, Ruohonen hymyilee.
Tutustu Kaluste-Ruohonen Oy:n palveluihin tarkemmin osoitteessa www.kaluste-ruohonen.fi