Sarjakuvahahmo Arska teki paluun, kun löytyi sopiva toteuttaja
KollanPojat tykkää markkinoida freesillä otteella ja uusilla tavoilla. Tuorein esimerkki kekseliäisyydestä on sarjakuva, jossa seikkailee legendaarinen Kollan Arska.
Arska on ollut olemassa jo melko pitkään. KollanPojat synnytti hahmon silloisen mainostoimistonsa kanssa, mutta vasta nyt Arska on päätynyt sarjakuvaksi piirrettynä hahmona.
-Arska-ideaa on käytetty vuosien saatossa muutamilla eri tavoilla, mutta nyt ajattelimme, että tehdään ihan oikea sarjakuva. Törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa sopiviin tekijöihin, joiden kanssa aloimme herätellä Arskaa henkiin, Anni Kelhä KollanPojilta kertoo.
Se sopiva tekijä on Avot Design, joka on nyt tehnyt valmiiksi Arska-sarjakuvia.
-Näitä ei ole vielä julkaistu kuin tämä yksi. Harkitsemme vielä, miten alamme sarjakuvaa levittämään ja millä tahdilla niitä julkaistaan, Kelhä kertoo.
-Olemme tyytyväisiä, että nyt tämä idea on jalostunut juuri sellaiseen muotoon kuin olemme aina toivoneet, hän jatkaa.
Onko KollanPojilla oikeasti töissä Arska?
-Ei sentään, Arska ei ole hahmo oikeasta elämästä, Kelhä naurahtaa.
KollanPojat on aktivoinut vauhdilla myös sosiaalisessa mediassa.
-Haemme aina uudenlaisia markkinointikeinoja. Yritämme miettiä niin, että joka vuosi meillä olisi jotain uutta ideaa.
Vauhtia alkaa olla myös KollanPoikien pihalla. Esimerkiksi Arskan hehkuttamaa vaakaan kasvanutta ja valmiiksi höylättyä puutavaraa on hyvin tarjolla.
-Peräkärryralli on jo pikku hiljaa alkanut, kun kevätaurinko on välillä pilkahdellut. Kestopuuta on jo hyvät valikoimat tarjolla ja sen kysyntä kasvaa vauhdilla, kun mennään kevättä kohti, Kelhä vinkkaa.
KollanPoikia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa.